"Kannustaminen ja oppilaiden vahvuuksien tunnistaminen
on pedagogiikkani keskiössä."
Hanna-Mari
Montparnassen pianostudio, Pariisi
PIANONSOITON OPETTAJA
Hanna-Mari Saari
Hanna-Mari on suomalainen pianonsoiton opettaja. Hän opettaa lapsia ja aikuisia pianostudiolla Pariisin Montparnassella. Tämän lisäksi hän antaa etäpianotunteja internetin välityksellä.
Vuonna 2000 Hanna Mari valitaan opiskelijaksi
Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen osastolle
ja vuonna 2007 hän valmistuu musiikin maisteriksi syventymisaineena piano ja pianopedagogiikka.
Hän aloittaa uransa musiikinopettajana Koulumäen ja Vallivaaran kouluissa, Espoossa.
​
Pitkäaikainen haave asua Ranskassa toteutuu vuonna 2013, jolloin Hanna-Mari muuttaa Pariisiin.
Hän löytää paikkansa opettajana Pariisin Suomi-koulusta. Samaan aikaan hän aloittaa opettamaan pianonsoittoa pariisilaisille lapsille.
Muutamaa vuotta myöhemmin opetustoiminta laajenee ympäri maailman etäpianotuntien myötä.
Opetustyön lisäksi Hanna-Mari on erityisen kiinnostunut musiikin vaikutuksesta
kielen oppimiseen.Yhteistyössä kielenkehityksen tutkija Pia Rämä-Oryn kanssa (Pariisin yliopisto CNRS)
he kouluttavat varhaiskasvatuksen ammattilaisia ja Suomi-koulujen opettajia.
Keskustele
Hanna-Mari vastaa kysymyksiisi
numerossa +33 7 81 11 16 37
Kokemus
30 oppilasta viikossa oppii Hanna-Marin kanssa
Sitoutuminen
Hanna-Mari opettaa
etänä